Elokuvantekijöiden tavoite ei yleensä ole elokuvan markkinointi, mutta se on kuitenkin koko projektin tärkein seikka, jota ilman loistavakin elokuva on vain kahden tunnin mittainen video.
Ilman markkinointia elokuvan olemassaolosta ei voi tietää. Perinteisten printtijulisteiden ja ilmoitustaulujen rinnalle on noussut lukuisia muita markkinoinnin välineitä. Mainostoimistona olemme erikoistuneet juuri elokuvamarkkinoinnin elinkaareen, josta esimerkkinä käytämme uusinta asiakastyötämme ”Johannes ei kulje Jämsän kautta”.
Elokuvajulisteen suunnittelu grafiikasta ja fonteista aina painettavaan lopputulokseen.
Pystysuuntaisen julisteen lisäksi myös liikkuva eli animoitu digijuliste sekä vaakasuuntaiset julisteet kuuluvat nykyään olennaisena osana elokuvamarkkinointiin. Pressiä kiinnostavat julisteen lisäksi myös laadukkaat still-kuvat.
Trailerin leikkaaminen, VFX- ja 3D-suunnittelu, pystysuuntaisen teaser-videon leikkaaminen ja käsittely ja näiden julkaisu.
Sosiaalisen median julkaisut eri alustoille. Myös maksettu mainonta Facebookissa ja Instagramissa.
Median, yhdistysten, elokuvateattereiden ja eri sidosryhmien tavoittaminen sähköisen uutiskirjeen kautta, jolla kerrotaan kattavasti tulevasta ensi-illasta ja elokuvasta.
Elokuvan markkinointi ei pääty ensi-iltaan, vaan säilyttääkseen paikkansa valkokankailla ja kiinnostaakseen suoratoistopalveluiden tilaajia elokuvan on kerättävä riittävästi katsojia.
Pidämme potentiaaliset katsojat kiinnostuneina tuottamalla esimerkiksi Behind the Scenes tai Making of -materiaalia Youtubeen ja sosiaaliseen mediaan.